Satakunnan Osuuskauppa on alueen suurin yksityinen työnantaja. Osuuskaupassa työskentelee 1200 asiakaspalvelutyön ammattilaista kymmenissä toimipaikoissa. Teemme työtä reippaalla ja iloisella asenteella, ja suurella sydämellä. Asiakaspalvelutyö sopii tiimityöstä nauttivalle, joka ei pelkää vauhtia ja uusia tilanteita. Tämä pätee myös kesätyöntekijöihin.

Tehtävä 1: Myyjän tehtävät

Tarvitsemme kesäksi myyjiä joka puolelle toimialuettamme, kaikkiin kaupan alan toimipaikkoihin. Myyjä on kaupan perushenkilökuntaa, jota ilman tavarat eivät liiku, kauppaa ei tule eikä mahtavia asiakaspalvelutilanteita synny. Jokaisen myyjän tulisi olla iloinen joukkuepelaaja, joka on valmis tekemään hyvällä fiiliksellä reipasta asiakaspalvelutyötä. Lisäksi myyjän tulee olla valmis oppimaan joka päivä uutta, sillä opittavaa kaupan alalla löytyy!

Olemme iloissamme jokaisesta uudesta kesätyöntekijästämme ja toivomme tietysti, että yhteinen matkamme jatkuu hyvissä merkeissä myöhemminkin. S-ryhmässä on valtavasti mahdollisuuksia!

Tehtävä 2: Liikennemyymälätyöntekijä

Tarvitsemme kesäksi liikennemyymälätyöntekijöitä kaikkiin kolmeen ABC liikennemyymäläämme. ABC-työ on todella monipuolista, koska siinä hoidetaan sekä kaupan, kahvilan että ravintolan töitä. Tylsää tai hiljaista hetkeä ei tule, päinvastoin. ABC:lla tapahtuu koko ajan. Haluamme kesäksi joukkoomme iloisia joukkuepelaajia, jotka ovat valmiita hyvän fiiliksen reippaaseen asiakaspalvelutyöhön. Iän mukaan mahdollista on myös vuorotyö.

Olemme iloissamme jokaisesta uudesta kesätyöntekijästämme ja toivomme tietysti, että yhteinen matkamme jatkuu hyvissä merkeissä myöhemminkin. S-ryhmässä on valtavasti mahdollisuuksia!

Tehtävä 3: Tarjoilija

Tarvitsemme kesäksi Porin ravintoloihimme tarjoilijoita hoitamaan asiakaspalvelua ravintoloiden salin puolella. Tarjoilijan työssä pitää osata nähdä kokonaisuus ja huomata silti jokainen. Iloinen hyvänmielentuoja asiakkaille on jokaisen ravintolan toivetarjoilija. Tarjoilijan työ on vuorotyötä.

Olemme iloissamme jokaisesta uudesta kesätyöntekijästämme ja toivomme tietysti, että yhteinen matkamme jatkuu hyvissä merkeissä myöhemminkin. S-ryhmässä on valtavasti mahdollisuuksia!

Tehtävä 4: Kokki

Tarvitsemme kesäksi Porin ravintoloihimme ja toimialueemme ABC Liikennemyymälöihin kokkeja. Kokilla tulee olla kokin ammattitaito ja osaaminen. Lisäksi kokin pitää olla luonteeltaan tiimipelaaja, jotta yhteistyö ravintolan muun henkilöstön kanssa toimii. Lämpöä ja tekemistä riittää kokilla koko kesäksi, joten aimo annos myös paineensietokykyä on hyvä päänupista löytyä.

Olemme iloissamme jokaisesta uudesta kesätyöntekijästämme ja toivomme tietysti, että yhteinen matkamme jatkuu hyvissä merkeissä myöhemminkin. S-ryhmässä on valtavasti mahdollisuuksia!

Kesätyössä Satakunnan Osuuskaupalla

Tuomas Ruuskanen on työskennellyt melkein koko työuransa Satakunnan Osuuskaupalla. Urallaan Tuomas on ehtinyt jo näkemään ulkomaan työkokemuksen lisäksi kuusi eri Salea, neljä S-marketia sekä kaksi Prismaa. Kolmen Salen myymäläpäällikkönä toiminut Tuomas aloittaa tammikuun aikana Prisman myyntipäällikkönä. Monimuotoinen työympäristö, huikeat työkaverit sekä Satakunnan Osuuskaupan tarjoamat kehitys- ja etenemismahdollisuudet ovat saaneet Tuomaksen viihtymään siellä pitkään. Myös laaja myymälä- ja palveluverkosto mahdollistaa elämäntilanteiden muutoksen paikkakunnalta toiselle ilman, että hyvästä työnantajasta tarvitsee luopua! Lue lisää Tuomaksesta ja Satakunnan Osuuskaupasta tästä!

Mitä osaamista/erityisosaamista toimenkuvasi vaatii?

Nykyinen toimenkuvani vaatii kaikenkattavaa osaamista myymälätyöskentelystä kaikilta osastoilta ja osa-alueilta, niin prosessien, kuin teknisen osaamisenkin osalta. Myös vankat henkilöstöjohtamisen taidot ovat avainasemassa työtehtävästä suoriutumiseen.

Mikä on parasta työssäsi? Miksi olet viihtynyt?

Työssä parasta on monimuotoinen työympäristö ja se, että omassa työssä ja omissa rooleissa on saanut työuran aikana kehittyä ihan mielettömän paljon.

Miten päädyit alalle ja nykyisen työnantajasi palvelukseen?

Olen tullut Satakunnan Osuuskauppaan töihin ensimmäisen kerran kesätöiden kautta vuonna 2001 S-market Kokemäelle. Kesän jälkeen jäin tekemään koulun ohella viikonlopputöitä ja siitä se ajatus sitten lähtikin.

Kerro jokin positiivinen asia tai erityinen kehu yrityksestäsi, mitä kaikki eivät välttämättä tiedä?

Laajan myymälä- ja palveluverkoston ansiosta Osuuskauppa kulkee sinun mukanasi paikkakunnalta toiselle ja mahdollistaa esimerkiksi elämäntilanteiden muutoksen paikkakunnalta toiselle, niin ettei hyvästä työnantajasta tarvitse välttämättä luopua.

TOP-3-5 asiaa työpaikastasi?

1. Saa tehdä töitä huikeiden ihmisten kanssa
2. Monipuolinen työtehtävien tarjonta
3. Mahdollisuudet edetä uralla

Miksi juuri teille kannattaa tulla/hakea töihin?

Tästä voi parhaimmillaan aueta hieno uraputki, sillä isolla työnantajalla on monia eri reittejä löytää itsensä ja se oma juttunsa mitä haluaa ”isona” tehdä.

Parasta Satakunnan seudulla? Miksi juuri tänne kannattaa tulla?

Lyhyet välimatkat isompiin ja pienempiin paikkoihin. Metropolin palvelut pienoiskoossa.